Gorgeous-tunnustus

Apinafarmin Askarteluapina (apina on muuten yksi suosikkisanoista. hauska.)  jakoi piristystä päivään blogitunnustuksen muodossa. Hykerryttävän mukavaa, kivaa, kun joku ihan vapaaehtoisesti lukee mun blogia ja vielä tykkää siitä (vrt. mies, vanhemmat ja ystävät, jotka tekevät sen ainaskin vähän pakotettuna :D )


Asiaan kuuluen vastaan kysymyksiin:

Milloin aloitin blogisi?
Tätä piti miettiä hetki, enpä heti muistanutkaan, tuntuu, että olen jo hurjan kauan värkkäilyt mai makingsin parissa. Ja kas: 2-vuotispäivä on tulossa! 5.4.2009 on ensimmäinen kirjoitus :)

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Paperiaskartelua ja virkkausta pääasiassa, muutama sivuhyppy ompeluunkin on nähty ja tullaan näkemään.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Taitaa olla aika peruskäsityöläisen blogi, toki korttiblogeista erotun virkkuutöillä ja päin vastoin :)

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Olin jo ennen blogin aloittamista kuvannut kaikki tekemäni kortit ja käsityöt, omaksi iloksi. Niitä kuvia katsellessani ajattelin, että voisi olla kiva jakaa ne ja tulevat työt muiden kanssa. Mukana oli myös ripaus narsismia, onhan kehuja kiva kuulla ;)

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Julkaistujen postausten määrää. Mutta se ei olekaan ihan helppoa, koska ensin pitäisi muuttaa arkielämää ;)

Jaan tunnustuksen eteenpäin kolmelle blogille:

Kädentaikoja - ihanan Lau-ystäväni ihana blogi.
Mustesormi - Millalle, joka värittää hienosti ;)
Paperiliitin - Ihailen Riikkaa juuri postausten määrässä ja laadussa, miten voikaan kahden lapsen äiti olla noin tuottoisa ja ehtivä. Kyllä mäkin joskus vielä :)

Comments

  1. Voi kiitos! Kauniisti snottu, liikutuin :")

    ReplyDelete
  2. Kiitos Mai-muru! Arvostan sun mielipidettä kovasti ja sitten saan sulta vielä tunnustusta, jee! Se tuntuu kivalta :)

    ReplyDelete

Post a Comment

Thank you for your comment.